Lieksan Urheilijoiden ja PKO:n yhdessä järjestämät Lasten leikkimieliset kesäkisat kokosivat jälleen lähes sata lasta kisaamaan aurinkoiselle keskuskentälle. Lisäksi paikalla oli suunnilleen yhtä paljon lasten vanhempia ja muita kannustajia. Lajeina kisoissa oli perinteisesti pikajuoksu sekä pallonheitto. Nuorimmat kisaajat olivat 1- ja 2-vuotiaita eikä vanhimmatkaan olleet kuin 12- ja 13-vuotiaita.
Kilpailusuoritusten lisäksi kentällä tapahtui jälleen paljon muutakin. Lajien väleissä ehti hyvin esimerkiksi pomppulinnoihin pomppimaan ja munkkikahveille/-mehuille.
Kesäkausi jatkuu tästä mm. kesän urheilukouluilla, kesäkuun lopussa olevalla leiriviikolla sekä kesän aikana kilpailtavilla junnukisoilla.
Päivän tulokset löytyy TÄÄLTÄ.