Lieksalaisten liikuttaja jo vuodesta 1928 -
 

9-11-vuotiaiden piirinmestaruus kisat toivat menestystä Lieksan urheilijoille

Tiistaina ja keskiviikkona kilpailtiin piirinmestaruuksista Hammaslahden urheilukentällä. Helteinen sää jatkui koko piirinmestaruushuipentumien ajan, mutta Lieksan Urheilijoiden mahtava porukka kantoi kotiin yhteensä 17 mitalia vain viiden urheilijan voimin. Kilpailussa virallisesti pystyi jokainen osallistumaan neljään lajiin, ulkopuolisena niin moneen kuin halusi.

Nuorin osallistuja oli T9-sarjassa kilpaillut Oili Justander, joka saavutti piirinmestaruuden pituushypyssä huikealla 387 cm pitkällä loikalla. Tämän lisäksi Oili hyppäsi korkeushypyssä pronssille ylittäen riman korkeudessa 110 cm. Oilin kaksi muuta lajia olivat 40m juoksu, jossa hän jäi niukasti neljänneksi kovatasoisessa finaalijuoksussa ajalla 6,8s. Voittoon juoksi Polvijärven urheilijoiden Siiri Sorsa ajalla 6,64s. Kuulan työnnössä Oili työnsi tuloksella 5,32 m itsensä kuudennelle sijalle.

T10-sarjassa kilpaillut Minja Pekkanen ylsi piirinmestariksi pituushypyssä lukemin 381 cm ja kuulassa mestaruus tuli 7,72 m työnnöllä. Minja hyppäsi elämänsä ensimmäisessä seiväshyppykilpailussa 170 cm ja sijoittui niukasti hopealle kun Joensuun Katajan Elsi Hämäläinen onnistui ylittämään 180 cm. Toisena kilpailupäivänä Minjan neljäs virallinen  laji oli moukari, jossa hän sijoittui pronssille. Ylimääräisiä lajeja Minjalla oli korkeushyppy, keihäs ja kolmiloikka joihin hän osallistui kilpailun ulkopuolisena. Korkeushypyssä oma ennätys parani sentillä Minjan ylittäessä 116 cm. Keihäässä Minjan tulos 15,21 m olisi riittänyt voittoon, jos kyseessä ei olisi ollut epävirallinen laji.

T11-sarjassa kilpaillut Ronja Tarvainen saavutti myös kaksi piirinmestaruutta lajeissa kiekko ja moukari. Kiekko lensi mahtaviin lukemiin 28,67 m joka olikin yli 10 metriä pitempi heitto kuin toiseksi sijoittuneella Polvijärven urheilijoiden Kerttu Sorsalla, joka heitti 18,39m. Moukarissa Ronjalle voitto tuli 26,36m heitolla. Ronja heitti keihäässä hopealle, oman ennätyksen parantuessa metri tolkulla,  tuloksella 22,27 m. Pronssinen mitali tuli kuulantyönnöstä tuloksella 7,86m.

P11-sarjassa seurastamme oli kaksi kilpailijaa, Urho Hyrskylä heittolajeihin osallistuen ja Maks Kempas juoksu- ja hyppylajeissa.  Maks keräsi kisoista yhteensä kolme mitalia: piirinmestaruus 1000m juoksusta ajalla 3.40,09 min kakkosen jääden jopa 50 sekunnin päähän Maksin ajasta. Kolmiloikasta tuli pronssia hypyllä 7,66m  ja 60m aitajuoksusta hopeaa ajalla 12,09s. Korkeushypyssä Maks tuli neljänneksi. Ulkopuolisena Maks osallistui myös pituushyppyyn ja hyppäsi tuloksen 3,31m.

Urho Hyrskylän mitalisaalis oli 2 hopeaa ja 2 pronssia. Hopealle Urho tuli kiekon heitossa tasan 28m kiskaisulla ja moukarissa hopeinen mitali irtosi tuloksella 21,30m. Toisena päivänä kuula lensi lukemiin 7,23m tuoden Urholle pronssia. Kovatasoisessa keihäskilpailussa Urhon tulos lähenteli 30metriä lentäen lukemiin 29,28m. Voittoheiton kiskaisi Pyhäselän urheilijoiden Sisu Kanerva pitkällä 33m heitolla.

Tästä on hyvä jatkaa Lieksan omiin junnukisoihin tiistaina 5.8 ennätyksiä parantamaan.

-Emma-

error: Sisältö on suojattu!