Lieksalaisten liikuttaja jo vuodesta 1928 -
 

PKO-kisojen tulokset

Torstaiset PKO:n lasten leikkimieliset kesäkisat olivat uudistetun Lieksan Keskuskentän ensimmäinen virallinen tapahtuma.

Yleisurheilu on Lieksassa edelleen kovassa suosiossa, jälleen mukaan juoksemaan ja palloa heittämään ilmoittautui ilahduttava määrä lapsia, yhteensä 120.

Illan aikana koettiin paljon yleisurheilun riemua, mutta iloisia naamoja ja hikipisaroita nähtiin myös muissa kentällä olleissa aktiviteeteissä, mm. pomppulinnoissa pomppiessa.

Lieksan Urheilijat kiittää kaikkia nuoria kisaajia tukijoukkoineen, PKO:n puolesta paikalla olleita järjestäjiä, runsaslukuista toimitsijajoukkoa sekä muita tapahtumassa paikalla olleita tekijöitä hienosta tapahtumasta. Erityiskiitos kuitenkin Lieksan kaupungille kun Keskuskenttä on vihdoin saatu remontoitua huippukuntoon. Tästä on hienoa lähteä jatkamaan yleisurheilukautta urheilukoulun ja muiden kisojen lähestyessä.

Kilpailujen tulokset löytyvät TÄÄLTÄ.

error: Sisältö on suojattu!