Lieksalaisten liikuttaja jo vuodesta 1928 -
 

Lapsivanhempi ryhmän kauden päätös

Lapsivanhempi ryhmän talvikauden päätöstä vietettiin Kärkkäisten maatilalla. Siellä oli, kyllä tehtävää ja nähtävää meille ”city” ihmisille. Oppaina meillä toimi Ronja ja Myrsky, jotka oikein mallikkaasti esittelivät pihan ja siellä olevat lelut mm. oikein kauniin leikkimökin ja tietysti navetan. Sieltäkin löytyi nähtävää, oli paljon lehmiä ja sit se robottikone, mikä tietääkseni ainakin lypsää ja ruokkii niitä lehmiä.

Sitten päästiinkin herkuttelemaan jäätelöllä ja muilla tarjottavilla sisälle. Herkuthan kyllä maistuivat. Sitten oli palkintojenjaon vuoro. Frozen ja autot hiekkalaatikkosetti oli ryhmäläisten mieleen. Minulle tämän ryhmän kanssa toimiminen oli aivan mahtava juttu. Oli kiva kun lapset vielä antoivat toisilleen haleja ja vanhemmat tuntuivat sopivan keskenään uusia tapaamisia. Ohjaajana tuntui hyvältä, että kauden alussa ryhmälle asettamiani tavoitteita saavutin. Saipa Jumpan ohjaaja pari synttärikutsuakin 😉 kiitos myös ihanasta muistamisesta.

Jumpan ohjaaja kiittää ja kuittaa, kesällä taas ryhmät täydellä teholla käyntiin.

error: Sisältö on suojattu!