Lieksalaisten liikuttaja jo vuodesta 1928 -
 

Silja ja Eeki Eliiteissä

Joensuun Eliittikisoissa mukana kaksi seuramme edustajaa. Eeki Kokkonen miesten 100 metrin alkuerissä hienoon uuteen ennätykseen 11,45 ja sijalle 12. Eekin kanssa samassa erässä juoksi Yhdysvaltalainen Dentarius Locke, jonka ennätys on 9,96. Silja Kempas kisasi naisten 100 metrillä, alkuerissä matka kulki aikaan 12,71. Sijoittuen seitsemänneksi ja finaalipaikka. Finaalissa Silja juoksi ajan …

Satu ja Lotta ylittivät SM-rajan

Eilen Lieksan keskuskentällä kisailtiin vattenfall seuracupin toinen piirifinaali, jossa lieksalaisia oli mukana kymmenen. Parhaita lieksalaistuloksia tekivät kovasti illan aikana urakoinut Aarni Nyblom viisi lajia ja neljä uutta ennätystä, sekä yksi sivuaminen. Kovin tulos oli korkeuspaikalla ylittynyt 136, joka vie Suomen tilastossa viidenneksi. Satu Liimatta hyppäsi 14-vuotiaiden kolmiloikan SM-rajan yli tuloksella …

Tähtikisat 4/5

Keskiviikkona Lieksan Keskuskentällä kisailtiin tähtikisasarjan neljäs osakilpailu. Illan ohjelmassa oli aitajuoksua, korkeutta ja keihästä. Pienimmät sarjat juoksivat 40 metriä ja heittivät palloa, korkeuden lisäksi. Illan parhaita tuloksia nähtiin lieksalaisitttain keihäspaikalla, kun Riina Kettunen heitti keihästä 33,82, jääden SM-kisarajasta 18 senttiä. Muita hyviä keihäskaaria 12-vuotiaissa Riina Palviainen ylitti 30 metriä ja …

Vattenfall seuracup maanantaina 25.7. Lieksassa

Vattenfall-seuracupin toinen piirikilpailu kisataan Lieksassa maanantaina 25.7. Kisat alkavat klo 17.30 ja sarjoja on 11-17-vuotiaille. Kisaan tulee isot joukkueet mm. Joensuun Katajalta ja Pyhäselän Urheilijoilta, joten kyseessä on Lieksan kesän kovimmat yleisurheilukisat. Lajivalikoima seuracupissa on hyvin laaja: M17: 800m, seiväs, keihäs N17: 800m, seiväs, keihäs (lisälajina N17 200m) P15: 300m, …

Nuorten valmennusryhmä

Noin 11-vuotiaiden valmennusryhmä kokoontuu jatkossa Urheilukoulun yhteydessä ti ja to klo 17-18.30. Muista harjoituksista ilmoitetaan tapauskohtaisesti. Even varaamilla vuoroilla ti, to ja su klo 15-16.30 ei ole treenejä. Ryhmän hinta 60€ koko kesä. Vetäjänä toimii Arto Nousiainen.

Lähe Ilosaareen parhaassa seurassa!

Ja vielä ilmaiseksi? Ei hättää, Lieksan Urheilijat tulee apuun! Haemme vapaaehtoisia täysi-ikäisiä työskentelemään seuran piikkiin Ilosaarirockissa 16. – 17.7. Joensuussa. Samalla voi fiilistellä Itä-Suomen hulppeinta rock-tapahtumaa! Viime vuoden huippukokemukset vielä tuoreessa muistissa. Kuka voi jättää väliin? Ota yhteyttä marjo.kempas@gmail.com, 0407691745.

error: Sisältö on suojattu!